
Savonian biolaboratoriossa on saatu valmiiksi Kikkareet kolikoiksi -hankkeen ensimmäisen pilotointijakson tulokset apevaunussa kompostoidun hevosenlannan ravinnepitoisuuksista. Hankkeen yhtenä tavoitteena on selvittää, miten hevosenlanta kompostoituu, kun sitä käsitellään apevaunulla sekoittamalla. Tuloksia esitellään kahden artikkelin muodossa.
Syksyn 2024 aikana otettujen näytteiden perusteella voidaan sanoa, että hevosenlannan kompostointi apevaunussa nostaa massan pää- ja sivuravinne pitoisuuksia, verrattaessa tuloksia lantalasta otettuihin näytteisiin. Ainoastaan hiilen pitoisuus laski apevaunussa käsittelyn aikana. Myös hivenravinteiden osalta pitoisuudet kasvoivat apevaunussa verrattuna lantalasta otettuihin näytteisiin, kaikkien paitsi boorin kohdalla. Massan haitta-aineita tarkasteltaessa pitoisuudet kasvoivat hieman apevaunussa kompostoitaessa verrattuna lantalasta otettuihin näytteisiin, mutta pitoisuudet alittivat lainsäädännön antamat enimmäispitoisuudet.
Näytteet analysoitiin alkuaineiden osalta Thermo Scientificin iCAP PRO ICP-OES alkuaineanalysaattorilla ja Elementarin Vario MAX Cube -laitteistolla. Laitteet on hankittu biolaboratorioon osana EU:n osarahoittamaa (JTF-rahoitus) BioBoost-hanketta, jonka rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Savon liitto.
Lue koko artikkeli:
Lue lisää Kikkareet kolikoiksi -hankkeesta:
